Kääretortun valmistaminen on
ollut itselleni aina Akilleen kantapää.
Joko kääretorttupohja on ollut
kuin munakas tai sitten se on
lohkeillut palasiksi rullausvaiheessa.
Hirsitalon keittiössä valmistettiin
pari päivää sitten
kuitenkin varmaan ensimmäinen
onnistunut ja aivan mielettömän
herkullinen kääretorttu!
Kääretorttu kätki sisäänsä tuoreita
kotimaisia mansikoita ja pätkistä.
Ohje on valmistettu perinteisellä
juomalasitekniikalla, jossa torttupohjan
ainekset mitataan kolmeen samankokoiseen lasiin.
Nappaa tästä helppo resepti vaikka
kesän juhliin! 🌸
Mansikkapätkiskääretorttu
3 kananmunaa
n. 2 dl sokeria
n. 1 dl perunajauhoja
n. 1 dl vehnäjauhoja
(ohjeessa ainekset mitattu
Iittalan 2dl Kartio-laseihin)
Täytteeksi:
tuoreita mansikoita
1 pss pätkissuklaapaloja
2 dl vispikermaa
vaniljasokeria
1. Aloita vatkaamalla huoneenlämpöiset munat.
Sekoita joukkoon sokeri ja vatkaa munasokerivaahtoa
hyvin, noin 5-10 minuuttia.
2. Lisää siivilän läpi jauhot joukkoon ja
sekoita varovasti nostellen.
3. Levitä taikina uunipellille leivinpaperille
ja paista uunin keskitasolla
175 asteessa noin 15-20 minuuttia.
4. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta
vaniljasokerilla.
5. Pilko pätkikset pieneksi rouheeksi
ja sekoita ne kermavaahtoon.
6. Viipaloi mansikat.
7. Levitä pätkiskermavaahto jäähtyneelle
kääretorttupohjalle. Lisää päälle
mansikkaviipaleet ja aloita rullaaminen.
8. Rullaa leivinpaperin avulla
ja yritä saada kääretorttu mahdollisimman
tiukaksi rullaksi.
9. Leikkaa kääretortun päät tasaiseksi.
10. Ripottele kääretortun päälle tomusokeria.
Kommentit
Lähetä kommentti